Muumilaakson tarinoita.

ÄÄÄÄÄäääÄÄÄÄ! Säpsähdän hereille ja vedän nopeasti kuolat, jotka valuvat suunpielestä, takaisin sinne minne kuuluvat. Ensimmäinen ajatukseni on "voi stna". IKEAn pysäkiltä bussiin kipuaa vanha mummeli, mukanaan ihastuttava lapsenlapsensa. Jonka ihastuttava pieni vaaleanpunainen suu on täysin ammollaan. Hän siis huutaa.

Mielestäni on ihan okei että lapset huutavat. Olen varmasti itsekin vähän pienempänä huutanut. Olen toki sitä mieltä että tälle ilmiölle on selvästikin ikäraja. 5-vuotiaat eivät enään huuda täyttä kurkkua ilman syytä. 5-vuotiaat ovat jo isoja tyttöjä ja poikia!

Mummeli yrittää asetella huutavaa tyttöä vieraan ihmisen viereen, sillä bussi on tupaten täynnä, ja kakara parkuu vielä enemmän. Silloin joku ystävällinen nainen huutaa bussin keskiosasta - siis sieltä missä MINÄ istun että "rouva, ROUVA, ROUVA! TÄÄLTÄ LÖYTYISI PAIKKA JOS HALUATTE ISTUA VIEREKKÄIN". Kiitän kyseistä naista muutamalla rumalla sanalla pääni sisällä.

Huuto-porukka lähestyy pikkuhiljaa ja istahtaa penkkeihin takanani. Yritän hillitä äänihuuliani – takaisin huutaminen ei ole hyvä idea! Kuuntelen kun mummeli yrittää näyttää "Kultapienelleen" miten isot bussit menevät meidän bussin ohi: "Oho, katos, siinä menee vielä toinen, WIII!" ja selaa puhelintaan: "Joo, kultapieni, mummi näyttää täältä Irman kuvia! Kukas siinä kuvassa kurkistelee?". Vastaukseski hän saa ytimekkään ääääääääääääää:n.

Yhtäkkiä kuuluu rapinaa ja neitireipasjaystävällinen joka jo kerran vihjaisi hyvästä istumapaikasta - kaivaa esille MUUMI PURKKAPUSSIN! Tätä hän tarjoaa Kultapienelle. Yhtäkkiä itku on loppu ja koko bussi huokaisee hiljaa helpotuksesta. Kultapieni mussuttaa loppumatkan Muumipurkkaansa tyytyväisenä.

Ehdin siinä hiljaisuuden vallatessa miettiä, kannattaisiko minunkin huutaa? Ja oikein kovaa? Ehkä joku mukana ja ystävällinen nainen antaisi mullekin jonkun muumitavaran? Kaikki mukavat ja ystävälliset naiset jotka tätä blogia lukevat: muistakaa käydä kaupassa hankkimassa Arabian muumi seikkailu sarjasta vähän astiastoa. Muumin "Iltapurjehdus" muki kelpaa myös. Lupaan sen jälkeen pitää turpani kiinni. Ainakin hetken.



(http://www.iittalahomeshopping.com/epages/iittala.sf/?ObjectPath=/Shops/iittala/Categories/muumit/muumi_seikkailu)

Tukka hyvin - kaikki hyvin - TODELLAKIN!

Mielestäni peilit ovat perseestä. Totta puhuen ne tuottavat kaikista eniten ongelmia. Tai oikeastaan ne tuottavat einiten näitä kyseisiä ongelmia karvoituksen takia, jota kutsutaan hiuksiksi. Ja tietenkin oma naama saattaa joskus tuijottaa ärsyttävästi takaisin jos peiliin vilkaisee. Tai pylly törröttää väärällä tavalla. Tai muuta vastaavaa. Mutta pointti on kuitenkin se että onpa sitten kalju taikka pörröpää niin itsensä näkeminen peilistä on aina yhtä hankalaa.

Hiuksistani irtosi (tai ei varsinaisesti irronnut, mutta jotenkin ne lojui siinä lattialla yhtäkkiä) tänään sellaiset 20cm. Ojdå. Joskus mietin mistä saan tällaiset päähänpistokset. Toisaalta luulen että jokainen tsigu tietää sen huutavan uudistus tarpeen: olet jo pidemmän aikaan pessyt hellävaraisella shamppoolla, harjannut todella varovaisesti ja ehkä jopa käännellyt hiuksiin jotain superduperkemikaalia, että ne kasvaisi mahdollisimman pitkiksi ja tuuheiksi. Ja kun ne lopulta ovat saavuttaneet aika pitkälti toivotun pituuden, niin niihin on jo ehtinyt tylistyä. Näin kävi tämän tyttären suhteen. Mikäs siinä, kyllä tästäkin hienon mummopermanentin vielä saa jos haluaa!

Tähän hienoon riimiin on hyvä lopettaa syksyn ensimmäinen postaus ja samalla avata "Ajatuksia ja fiilistelyä" blogin kausi.

Satoi, satoi, ropisi, pilipilipom. Silti oli hyvä meininki! c:

Johannes kuvat:

Lehmäteema. (Don't ask why!)

Ilmoitusluontainen asia on se että tämä neiti on päästetty kesälaitumelle - toisin sanoen, kesäloma on alkanut. Tosin tällä lehmällä on ollut sen verran vähän luentoa nyt loppukeväänä, että on jo ehtinyt maistaa muutaman apilan.

Heinän, apiloiden ja lypsyn lisäksi aion juoksuttaa sekä uittaa vasikoita, niin sisällä kun ulkona. Aion myös reissata, lukea, palvoa aurinkoa, syödä hyvin, saunoa & uida, leikkiä kavereiden kanssa, viettää nimipäivää ja vuosipäivää ja ottaa mahtavia kuvia! Räpsin ainakin yhtä nostalgisia otoksia kun viimekesänä.

Laitumet ovat avaria ja täynnä pieniä neliapiloita!




Kuvat: Matti Meronen (Latvia heinäkuu 2009)

Kesä, herkkujen vodenaika.

IHAN TÖRKEE KARKKIHIMO. (tai okei) MAKEANHIMO.

Eilisiltana istahdin pitkästä aikaa telkkarin ääreen katsoakseni ohjelman "livenä". Yleensä oon sen verran ovela muija että tallennan kaiken ja katson ne jälkikäteen, niin voi kelata mainostauot. (BRA MALENA!) Mutta eilisiltana sorruin sitten katsomaan ohjelman juuri silloin kun se tuli. Mainostaukoja oli vissiin kaksi. Ja tietenkin ehdin myös nauttia niistä hetki ennen itse ohjelmaa.

Tuli ainakin kolme eri jäätelömainosta. Classic, Oma ja Magnum. Sitten mainostettiin vielä Maraboun uutta suklaata missä on polkkaa. Jättekiva!



Olen siis melkein puoli vuotta syönyt karkkia (ja siihen kuuluu ihan kaikki muu hyvä makea) vaan viikonloppuisin. Tätä reseptiä ei suositella heikkohermoisille. Älkää kokeilko kotona. Ja K18 varmaan myös. On nimittäin aika raastavaa välillä.

Kaksikymmentäviisi (25) kierrosta, ainakin.

Nainen mun takana yrittää paniikissa päästä ulos. Ärsyttää suunnattomasti - mihin niin kiire? Kello ei oo edes enempää kuin 21:04 ja vielä ehtii jokainen nukkua hyvät pitkät unet ennen seuraavaa työpäivää.

Ulkona on yllättävän viileä. Kevättakki on kuitenkin jees. Itse asiassa tää on mun lemppari, viime kevään löytöjä.

Bussista noussut porukka hajaantuu nopsaa. Joku todella ärsyttävä ja malttamaton suomenruotsalainen tsigu ottaa heti kännykän esiin ja alkaa soitella, kun kyytiä ei heti näy. Parin sekunnin kuluttua auto pysähtyy pysäkille ja tää pieni (tosin varmaan mun ikäinenkin) hemmoteltu likka pääsee kotiin. Heihei prinsessa!

Yllättävän paljon on ihmisiä ja autoja vielä liikkeellä. Teen ensimmäisen kierroksen: matkaa on noin 6m, sitä kuljen edes takas. Huomaan että s-marketin pihassa joku on sytyttänyt jouluvalot uudestaan. Wtf? Hyvää joulua?

Puolentoista kierroksen jälkeen pysähdyn ja tuijotan hetken siihen suuntaan, mistä se mun prinsessakyyti pitäisi ilmestyä. Yks, kaks, kolme autoa. Näen kuitenkin heti että ei mikään niist' oo se oikea. Jatkan matkaa, edestakas, katse maassa. Odotan. Onkohan se unohtanut? Vai laskeskelevatko ne vielä matikantehtäviä kotona, huomista koetta varten. Muutama kierros lisää, enemmän autoja ja yks lenkkeilijä.

Naapurin poika kaasuttelee ohi vihreässä romuautossaan jonka takaruudussa voi lukea tekstin "BEMARISTIT HITTOON". Huoh, varmasti ottaisi bemun jos vaan saisi tai olis varaa. Vai oliko sillä kenties jotain mun exää vastaan?

Jatkan. Lisää lenkkeilijää ja muutama koiranpissittäjä/kakittaja laahustaa ohi. Mitähän kello on? Joko täytyis soittaa? Naapurin dude huristelee taas ohi. Ajaa vissiin tässä suurenmoisessa "keskustassa" pillurallia. Vaikka auto on ollut käytössä varmaan 5 vuotta jo? Tekemisen puutetta? Elämä, huhuu?

Muutama kierros lisää ja tiirailen vähää väliä siihen suuntaan. Lopulta pysähdyn ja tuijotan. Kuuden auton jälkeen näen sen oikean kaasuttelevan mua kohti. Näen yksinäisen ihmisen siluetin k-marketin takana, ennen kuin astun sisään lämpöön. 09:17.




ps. matkalla näen vielä naapurin pojan kääntyvän kohti "keskustaa"...

Aurinkoinen lumi.

Oon aina ollut vähän pessimistinen kevään ja syksyn suhteen. Vihaan eniten sitä kun aamulla on kauhean kylmä. Kasaat päällesi vaateita niin kuin olisi tammikuu, kun ilta päivällä sitten hiki valuu joko sen takia että on päällä liikaa - tai kantaa ihan liian painavaa laukkua joka on täynnä pipoja, sormikkaita ja neuleita. Yök.

Tää välivaihe on jotenkin uuvuttava, mutta jotenkin sen aina kestää kun tietää mitä on tulossa. Syksyllä odottaa talvea, lunta, joulua, talvivaateita ja ihania kynttilöiden valaisemia iltoja. Keväällä taas odottaa sairaasti (tottakai kesää) ohikasia vaateita, lämmintä vettä ja lomaa.

Tällä hetkellä tuntuu että kevät on oikeasti jo saapunut ja odottaminen on alkanut. Lunta onkin jo jonkin verran sulanut ja asfalttipinta tiellämme näkyy jo osittain. Jopa talven jälkeiset parin metrin lumikinokset pihallamme on vähän haihtunut tai painunut kasaan. Tämä kaikki kiitos niin lämpimän auringon joka on jo näyttäytynyt useasti.

Viikonloppuna lähdemme kaasuttelemaan kohti lappia. Viivymme viikon ja nautimme talvesta, ja samalla hyvästelemme sen tältä vuodelta. Tämän jokavuotisen reissun jälkeen on myös aina mukava tulla kotiin. Viikossa lumet ehtivät sulaa yllättävän paljon, ja täällä on jo silloin sellainen kevät että voi heivata talvisaappaat kaappiin.

Kiitos aivan mahtavasta talvesta!

On jo niin valoisaa että aamunsäteet saattavat herättää aamuisin

Ravistettava ennen käyttöä

Olen pahoillani tämän blogin suomenkielisten lukioiden puolesta, mutta joudun kirjoittamaan osan tästä blogimerkinnästä ruotsiksi, ihan siksi koska tämä juttu toimii vain kyseisellä kielellä.

Aina välillä kun ostaa jonkun uuden tavaran on pakko lukea käyttöohje joko siksi koska ei tiedä miten kyseistä vekotinta käytetään, tai toisin kuin meidän perhe, koska se on niin älyttömän huvittavaa. Mutta siis ruotsiksi. Voimme lämpimästi suositella "Hyttyskierukan" käyttöohjetta.

Eilen pidimme saunaillan upouudessa saunassamme ja sen mukaan kuului myös makkara (tai kyrsää, reps). Joulupukki oli tuonut isälle jota myös tuli käytettyä löylyjen aikana. Ennen kuin uskalsimme laittaa sen kiukaalle oli kuitenkin luettava käyttöohjeet:


"Bruksanvisning för Makkaraputki

Vi gratulerar dej till ett gott val. Du har skaffat dej Makkaraputki för tillredning av fransig och saftig bastukorv. Rengör Makkaraputki med en diskborste och låt den torka helt innan du använder den första gången. Kontrollera att Makkaraputki ryms på bastuugnen - den skall ligga i vinkel.

De flesta grillkorvar, med undantag för de allra tjockaste korvar, lämpar sej för tillredning i Makkaraputki. För in korven i din kalla Makkaraputki, och placera röret försiktigt på de heta stenarna i bastuugnen. Använd grytlapp eller grytvante. Placera Makkaraputki i vinkel med mynningen högre upp och skåran uppåt. Under stektiden, som är 15-20 minuter, kan du bada normalt. Du kan även ösa vatten på stenarna då Makkaraputki är på ugnen. Undvik dock att vatten kommer in i röret.

Avlägsna Makkaraputki från bastuugnen då korven är färdig. Använd grytlapp eller grytvante. Lägg Makkaraputki på ett eldfast underlag. Luta inte röret eftersom fett kan rinna ned på bastuugnen eller golvet. Håll Makkaraputki på plats med grytlappen eller grytvanten. För in en gaffel i skåran och dra ut korven ur röret. Om du inte vill äta korven genast, kan du låta den ligga kvar i Makkaraputki där den hålls varm länge.

Nästa korv kan du föra in i den redan varma Makkaraputki, som du sedan placerar på bastuugnen. Stektiden är kortare än för den första korven, nämligen 10-15 minuter. Låt Makkaraputki svalna då du har stekt alla dina korvar och rengör den sedan som annan disk, till exempel i diskmaskin.

OBS!
Om Makkaraputki ligger för länge på bastuugnen med korv i, kan korven fastna i röret. För in en kniv mellan korven och röret och rotera kniven runt korven. Nu kan du dra ut korven med en gaffel.

OBS!
Eftersom bastuugnar är olika och bastubadet varierar, är de angivna stektiderna ungefärliga. Pröva dej fram i din egen bastu!"

Olipa taas huvittavaa - ainakin meidän mielestä!

Hymyä huuleen!

En oikeen tykkää lätkästä, mut oot silti parasta.

Kuljetaan me julkisilla

Koko talvi samaa meininkiä. Tuntuu etei millään pääse eteenpäin. Ellei sudita mäessä tai liu’uta edes takas tiellä, niin odotellaan -15 asteessa bussia, joka on myöhässä ainakin yhtä monta minuuttia kuin ilmassa on pakkasta. ÄÄH.

Sisimmässäni silti tykkään matkustella. Siis bussilla. Otan sen 40min matkan sopivana taukona, joko lukemiseen tai pikku torkkuihin. Ehkä ainoa rasittava muisto bussimatkoista on se kun yksi talvi tulin tanssitreeneistä, ja en saanut otettua toppatakkiani pois, koska vieressäni istui todella isokokoinen mies. Olin kuin uimahallista tullut kun pääsin kotiin! Mutta tämä on yksi ääritapaus. Siispä bussimatkat Helsingistä kotiin ovat oikein mieleisiä.

Metro menettelee. Yleensä siellä haisee kummalliselta, joko pikku pisulle tai laatalle tai muulle puliukolle. Onneksi metro on niin nopsa että pärjää pahemmastakin päivästä jos hengittää suun kautta ja piloitta päänsä Metrolehden taakse.

Pahin on kuitenkin spora. 4 ja 10 on oikein jees, mutta kun sitten kuuluu kulkea 6 tai 8:lla - huh! Nämä kaksi ovat spurgujen Kamppi! Ne huutavat ja haisee, laulaa ja juo. Eikä tässä vielä kaikki, ne ovat vielä niin mukavia että saattavat tulla juttelemaankin ennen kuin kompastelevat Sörkässä ovesta ulos. Muistoksi koko sporaan jää leijumaan muhkea tuoksu!

Tämän takia annan nyt muutaman hyvän vinkin julkisilla liikkuville:
1. Älä syö mitään matkustaessasi - haju saattaa saapua milloin vaan, ja sen mukana paha olo.
2. Älä puhu, ainakaan ruotsia - pahanhajuiset kiinnostuvat suomenruotsalaisista helpommin.
3. Ole mies - he eivät ole yhtä kiinnostavia.
4. Lue lehteä todella keskittyneesti.
5. Hengitä suun kautta (vaikka joo, tiedän, hajupöpöt tulevat silloin suuhusi..)
6. Käytä pitkää kaulaliinaa niin että tarpeen tullen pystyt peittämään sillä nenäsi.
TAI 7. Hädän tullessa jää seuraavalla pysäkillä pois ja odota seuraavaa vuoroa. Lupaan se kannattaa.

Valitettavasti sporoissa tuskin ikinä näyttää tältä kuin sinä huhtikuisena aamuna 2006, milloin kuva on otettu. Aina voi unelmoida.

Mikä fiilis!

Olen yksin. Ensimmäisellä paikalla. Katselen ympärilleni suurta tilaa, tyhjiä penkkirivejä. Valtavaa valkokangasta. Kuulen vain oman hengitykseni ja ajatukseni melkein kaikuvat valtavassa tilassa. Lopulta ovet aukeavat ja tuo saliin äänen ihmismassasta. Minuuttien ajan katselen kuinka ihmiset kävelevät rappusia ylös ja alas, etsien sitä täydellistä istumapaikkaa. Hymyilen ehkä vähän tyytyväisenä – aika paljon väkeä.

Katson kelloa ja huomaan ajan koittaneen. Astun ensimmäiselle portaalle joka johtaa kohti estradia, valtavan valkokankaan edessä. Jo toisella askelmalla saan yleisön hiljentymään. Kun saavutan estradin sali hengittää jo hiirenhiljaa. Nostan mikrofonin ja aloitan jo valmiiksi suunnitellun puheeni. Esittelen, kiitän, hymyilen – loistan! Kun olen valmis, astun aplodien saattelemana lavalta, ja istahdan minulle laaditulle paikalle. Taputus lakkaa pikkuhiljaa ja äänen korvaa enää oma sydämeni ääni joka tunnen ja kuulen koko kehossani. Valojen sammuessa vedän syvään henkeeni ja mietin ”I’ve made it”.

Kyseiset tunteet saattoivat kulkea ohjaaja Visa Koiso-Kanttilan läpi tänä iltana kun hän esitteli ja näytti elokuvan Miehen kuva ensimmäistä kertaa suurelta kankaalta, suurelle yleisölle. Te ketkä olette kyseisen elokuvan missanneet tai ette olleet tietoisia Docpoint festivaalista – vielä viikonlopun aikana ehditte kokea tämän mahtavan elokuvakokemuksen.

(Kopioitu kuva: http://www.ses.fi/gfx/elokuvat/miehenkuva.jpg)

Ehkä joskus saan itsekin tuntea yllämainitun tunteen, tehtyäni loisto dokumentin!

Herään

Heräsin jälleen tänään. En nyt tarkoita aamua, vaikka silloinkin heräsin, vaan enemmänkin heräsin todellisuuteen. Se on kuin potku persuksiin - ylös ja ulos, vauhtia! Elä täysillä! Rakasta, hymyile ja nauti! Ole tässä ja nyt!

Koko kotona asuva perhe kokoontui tänä iltana olohuoneeseen telkkarin ääreen. Katsoimme yhdessä siskoni suosittelemaa dokkaria joka kertoi Alzheimerin taudista, vanhemman pariskunnan kautta. Nainen sairasti kyseistä tautia noin 15 vuotta ennen kuolemaansa ja hänen miehensä piti hänestä huolta, kotonaan, yksin, melkein loppuun asti.

Alzheimerin tauti aiheuttaa dementiaa ja sairautta ei voi parantaa. Päivä päivältä se vie kehoa ja ihmistä lähemmäs kuolemaa. Dokumentissa esiintyvä mies korostaa juuri tätä asiaa; kun on vaikeaa, ei ehkä mikään olekaan paremmin huomenna. Vaikka tämä päivää tuntuu rankalta, niin se on ehkä parempi kuin huominen.

Mietin tätä paljon. Mutta silti liian vähän. Toisin silloin kun mietin, se todellakin hätkäyttää ja saa ryhdistäytymään - ainakin hetkeksi ennen kuin se unohtuu taas.

Mutta ehkä se kuuluu elämään, vaikka ei olekaan niin kovia kokenut, että joskus pienetkin asiat tuntuvat raskailta. Mielestäni se on inhimillistä. Mutta mielestäni pitää silti oppia arvostamaan kaikkea mitä on ja kaikkia heitä keitä on. Ja saa olla onnellinen siitä että HERÄÄ. Joka aamu.