Herään

Heräsin jälleen tänään. En nyt tarkoita aamua, vaikka silloinkin heräsin, vaan enemmänkin heräsin todellisuuteen. Se on kuin potku persuksiin - ylös ja ulos, vauhtia! Elä täysillä! Rakasta, hymyile ja nauti! Ole tässä ja nyt!

Koko kotona asuva perhe kokoontui tänä iltana olohuoneeseen telkkarin ääreen. Katsoimme yhdessä siskoni suosittelemaa dokkaria joka kertoi Alzheimerin taudista, vanhemman pariskunnan kautta. Nainen sairasti kyseistä tautia noin 15 vuotta ennen kuolemaansa ja hänen miehensä piti hänestä huolta, kotonaan, yksin, melkein loppuun asti.

Alzheimerin tauti aiheuttaa dementiaa ja sairautta ei voi parantaa. Päivä päivältä se vie kehoa ja ihmistä lähemmäs kuolemaa. Dokumentissa esiintyvä mies korostaa juuri tätä asiaa; kun on vaikeaa, ei ehkä mikään olekaan paremmin huomenna. Vaikka tämä päivää tuntuu rankalta, niin se on ehkä parempi kuin huominen.

Mietin tätä paljon. Mutta silti liian vähän. Toisin silloin kun mietin, se todellakin hätkäyttää ja saa ryhdistäytymään - ainakin hetkeksi ennen kuin se unohtuu taas.

Mutta ehkä se kuuluu elämään, vaikka ei olekaan niin kovia kokenut, että joskus pienetkin asiat tuntuvat raskailta. Mielestäni se on inhimillistä. Mutta mielestäni pitää silti oppia arvostamaan kaikkea mitä on ja kaikkia heitä keitä on. Ja saa olla onnellinen siitä että HERÄÄ. Joka aamu.