Kuljetaan me julkisilla

Koko talvi samaa meininkiä. Tuntuu etei millään pääse eteenpäin. Ellei sudita mäessä tai liu’uta edes takas tiellä, niin odotellaan -15 asteessa bussia, joka on myöhässä ainakin yhtä monta minuuttia kuin ilmassa on pakkasta. ÄÄH.

Sisimmässäni silti tykkään matkustella. Siis bussilla. Otan sen 40min matkan sopivana taukona, joko lukemiseen tai pikku torkkuihin. Ehkä ainoa rasittava muisto bussimatkoista on se kun yksi talvi tulin tanssitreeneistä, ja en saanut otettua toppatakkiani pois, koska vieressäni istui todella isokokoinen mies. Olin kuin uimahallista tullut kun pääsin kotiin! Mutta tämä on yksi ääritapaus. Siispä bussimatkat Helsingistä kotiin ovat oikein mieleisiä.

Metro menettelee. Yleensä siellä haisee kummalliselta, joko pikku pisulle tai laatalle tai muulle puliukolle. Onneksi metro on niin nopsa että pärjää pahemmastakin päivästä jos hengittää suun kautta ja piloitta päänsä Metrolehden taakse.

Pahin on kuitenkin spora. 4 ja 10 on oikein jees, mutta kun sitten kuuluu kulkea 6 tai 8:lla - huh! Nämä kaksi ovat spurgujen Kamppi! Ne huutavat ja haisee, laulaa ja juo. Eikä tässä vielä kaikki, ne ovat vielä niin mukavia että saattavat tulla juttelemaankin ennen kuin kompastelevat Sörkässä ovesta ulos. Muistoksi koko sporaan jää leijumaan muhkea tuoksu!

Tämän takia annan nyt muutaman hyvän vinkin julkisilla liikkuville:
1. Älä syö mitään matkustaessasi - haju saattaa saapua milloin vaan, ja sen mukana paha olo.
2. Älä puhu, ainakaan ruotsia - pahanhajuiset kiinnostuvat suomenruotsalaisista helpommin.
3. Ole mies - he eivät ole yhtä kiinnostavia.
4. Lue lehteä todella keskittyneesti.
5. Hengitä suun kautta (vaikka joo, tiedän, hajupöpöt tulevat silloin suuhusi..)
6. Käytä pitkää kaulaliinaa niin että tarpeen tullen pystyt peittämään sillä nenäsi.
TAI 7. Hädän tullessa jää seuraavalla pysäkillä pois ja odota seuraavaa vuoroa. Lupaan se kannattaa.

Valitettavasti sporoissa tuskin ikinä näyttää tältä kuin sinä huhtikuisena aamuna 2006, milloin kuva on otettu. Aina voi unelmoida.